Muistilista talouden- ja kassanhallinnan toimenpiteistä

Balancon laatimaan muistilistaan on koottu asiat, joita yrityksessä on hyvä käydä läpi talouden ja kassanhallinnan vahvistamiseksi.

Kiinnitä huomiota talouden ja kassanhallintaan – Vältä kassakriisi

Kassanhallinta yksi keskeimpiä taloudenhallinnan osa-alueita. Kassanhallinta vaatii nopeita toimenpiteitä ja jatkuvaa päivittäistärutiinia. Aktiiviseen kassanhallintaan kannattaa kiinnittää huomiota niin hyvinä kuin huonompina aikoina.

Koronaepidemia on aiheuttanut ennennäkemättömän talouden äkkijarrutuksen. Taloudellisien vaikutuksien laajuus on ollut erilaista yrityksittäin ja osalla toimialoista isoimmat vaikutukset ovat vasta tulossa.

Poikkeustilanne edellyttää yrityksiltä sopeutumista ja toimenpiteitä, joiden avulla voi huolehtia omasta maksuvalmiudesta ja maksukyvystä. Ohessa muistilista toimenpiteistä.

Myyntisaatavat

  • Tarkista uusien asiakkaiden maksukyvykkyys ja luottotiedot ennen kuin myyt. Seuraa myös nykyisten asiakkaiden maksukäyttymysen muutoksia
  • Huolehdi myyntisaatavien seurannasta päivittäin. Älä jää odottamaan myöhässä olevia maksuja, vaan muistuta aktiivisesti asiakastasi myöhässä olevista maksuista. Joustamalla myyntisaatavien hallinnassa rahoitat asiakkaidesi liiketoimintaa
  • Pyri neuvottelemaan joustavampia ratkaisuja asiakkaidesi kanssa.
  • Selvitä saatavarahoitus ja laskujen myyntimahdollisuus, parantaisiko kassatilannetta.
  • Neuvottele asiakkaiden kanssa nopeammasta maksuaikataulusta ja tarjoa tarvittaessa ylimääräinen alennus nopeampaa maksua vastaan
  • Valmistaudu siihen, että osa myyntisaatavista ei kotiudu ja tullaan kirjaamaan tappioksi.

Procountor ja Netvisor ohjelmistojen avulla voit monipuolisesti seurata asiakkaidesi maksukäyttäymistä ja sen kehitystä. Balancon talousassistentit ovat tarvittaessa apunasi yhtiösi myyntireskontran hoidossa ja myyntisaatavien hallinnassa.

Ostovelat

  • Varaudu, että sinun ostolaskusi on myyty eteenpäin laskurahoitusyhtiölle tai perintäyhtiölle.
  • Ole yhteydessä aktiivisesti toimittajiisi ja pyri sopimaan maksuaikataulusta. Valmistaudu tarvittaessa maksamaan korkoa maksuajan pidentämisestä.

Kulujen hallinta ja karsiminen

  • Tunnista kriittiset kulut, joihin pystyt nopeasti vaikuttamaan. Karsi ne pois!
  • Lakkauta ja sulje kaikki toiminnan kannalta ei-kriittiset kulut, jotka voidaan lopettaa heti. Pienistä puroista tulee iso virta!
  • Tunnista aikajänne, missä ajassa pystyt sopeuttamaan kustannuksia ja saamaan säästöjä.

Keskustele kirjanpitäjäsi kanssa kulujen hallinnasta. Balancon talousasiamiehet ovat myös avuksi yhtiösi kulurakenteen analysoinnissa ja antavat neuvoja mitä kuluja on mahdollista hallita ja karsia.

Varastonhallinta

  • Peru kaikki ei välttämättömät lisätilaukset!
  • Arvioi varastotilanne, pyri muuttamaan varastotuotteet rahaksi, edullisestikin. Näin vapautat varastossa kiinni olevaa rahaa!

Kskustele kirjanpitäjäsi kanssa, onko syytä tehdä alaskirjauksia varastoon?

Investoinnit

  • Pysäytä heti ne investoinnit, joiden tulevaisuus ja tulevat kassavirrat ovat epävarmoja.
  • Selvitä tarvittaessa investointirahoituksen ehdot, neuvottele uudestaan rahoitusehdoista tai vähintäänkin pyri saamaan maksuaikatauluun joustavuutta.
  • Muista kuitenkin

Keskustele tilitoimistosi kanssa investoinneista. Balancon asiantuntijapalvelut ovat myös käytettävissäsi investointilaskelmien laadinnassa ja rahoituksen suunnittelussa.

Verot

Keskustele kirjanpitäjäsi kanssa muutoksista verojen maksamisen aikatauluihin. Voit hakea kirjanpitäjän toimesta muutokset veroihin Omaverossa:

  • ALV verojen siirto ja verokauden muutokset. Verojen maksujärjestelyt alennetulla korolla (4%) mahdollisia alkaen 25.3.2020.
  • Määrättyjen ennakkoverojen muutoshakemukset ja siirtämiset, sekä jo erääntyneiden verojen takaisinmaksun muutokset.
  • Poikkeuslupahakemukset tappioiden vähentämiseksi?
  • Seuraa aktiivisesti tilannettasi ja pyydä kirjanpitäjääsi laatimaan hakemukset aiemmin maksettujen verojen palautuksista.
  • Muista myös oman verokortin päivittäminen!

Verotusta ja ennakoita muuttamalla voit saada yrityksellesi lyhytaikaista rahoitusta, mutta huolehdi että pystyt maksamaan ne takaisin. Balancon talouasiantuntijat ovat myös apunasi verolaskelmien laadinnassa.

Eläkevakuutusmaksut

  • Neuvottele maksujärjestely Tyel-eläkeyhtiösi kanssa.
  • TyEL-takaisinlainausta on helpotettu. Nyt on mahdollista takaisin lainata osa maksamistaan TyEL-vakuutusmaksuista työeläkevakuutusyhtiöltään. Neuvottele eläkeyhtiösi ja Finnveran kanssa. Finnvera antaa yrityksille takaisinlainauksen edellyttämiä vakuuksia. Finnveran takaus voi olla max. 80 %

Ole pankkiin yhteydessä

  • Ole ajoissa rahoittajiin yhteydessä, mikäli rahoituksen riittävyyden tai maksuvalmiuen alkaa ilmetä ongelmia.
  • Sovi pankkisi kanssa verkkoneuvottelu ja neuvottele lainoihisi saatavilla olevat lyhennysvapaat!
  • Selvitä tililimiitit ja mahdolliset lyhytaikaiset rahoitusratkaisut. Varmista mikä on tämän rahoituksen hinta!
  • Tarkasta ja neuvottele mahdollisuuksien mukaan velkakovenantteja edullisemmaksi.

Balancon talousasiantuntijat ovat apuna rahoituksen suuunnittelussa, hakemisessa ja neuvotteluissa.

Balancon asiantuntijat talouden ja kassanhallinnan tukena

Olemme apunasi kassavirran hallintaan ja kaikissa rahoitukseen liittyvissä asioissa. Haluamme tukea sinua tarjoamalla neuvontaa ja apua laskelmien laadintaan sekä hakemuksien tekemiseen.

Elä epäröi olla yhteydessä. Ratkaistaan asiat yhdessä. Ota yhteyttä

Marko Salmi

Sinua voi kiinnostaa myös

Budjetointi – Miksi jokaisen yrityksen kannattaa laatia budjetti?

huhtikuu 8 | Ajankohtaista

Budjetointi on muutakin vuosittaisen myyntiarvion laadintaa. Budjetoinnin avulla lisätään…

Teemu Pihlajaniemi

Osakassopimus – yhtiön toiminnan pelisäännöt

maaliskuu 18 | Ajankohtaista

Osakassopimus on yksi tärkeimpiä asiakirjoja, jossa tiivistyy yhtiön toiminnan…

Mikko Kropsu

Verosuunnittelu mahdollistaa yritykselle kilpailuetua

huhtikuu 15 | Talous & verotus

Yrityksen ja omistajayrittäjän verosuunnittelun tavoitteena on maksettavien verojen minimointi…

Marko Salmi

Näytä kaikki artikkelit