Menu

Katu-Karhu Oy- Palveluiden sujuvuudella on iso vaikutus

Katu-Karhu on vuonna 1996 perustettu infra-alan osaaja. Yritys vastaa alan korkeaan vaatimustasoon nykyaikaisella kalustolla, nykytekniikalla, yhteistyöllä ja luotettavuudella.

Katu-Karhun tulevaisuus näyttää valoisalta. Tilitoimiston lisäksi on vaihtunut paljon muutakin, sillä liiketoiminnan suuntaa on säädetty merkittävästi. ”Vastikään uudistuneen strategiamme myötä Katu-Karhu on palannut juurilleen ja keskittyy nyt liiketoiminnassaan kantavaan rakentamiseen. Yrityksemme tulevaisuus näyttää oikein hyvältä ja tarkoitus on edelleen laajentua maltillisesti”, Tiivistää toimitusjohtaja Veli Tölli tulevaisuuden näkymiä. Balanco on tehnyt parhaansa, jotta yrityksen hallinnollinen arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Tölli onkin valmis jakamaan suosituksensa: ”Balanco antoi heti alussa asiallisen ja luotettavan kuvan; toiminta on johdonmukaista ja pätevää. Mielikuva on myös säilynyt koko yhteistyön ajan. Kokemuksiemme pohjalta uskaltaisin kyllä suositella Balancoa ihan kaikenlaisille yrityksille.”

Joskus vaihtamalla todellakin paranee

Edellinen toimisto myös tuntui hyvin etäiseltä, vaikeasti tavoitettavalta eikä kovin innostuneelta hoitamaan meidän asioitamme. Systeemi tuntui todella kankealta. Tämä kaikki muuttui hyvin nopeasti, kun vaihdoimme tilitoimistomme Balancoon: Ei enää virheitä, kaikki henkilöt ovat hyvin tavoitettavissa ja paneutuvat asioihimme oikeasti. Balanco on aidosti meille kumppani.”

Ei tarvitse koskaan miettiä, tuleekohan hommat hoidettua

”Balancolaisten tapa pysähtyä kuuntelemaan asiakasta on tuntunut jopa hämmästyttävältä. Esimerkiksi kirjanpitäjämme Heikki onnistuu aina vaikuttamaan rauhalliselta, kuuntelee asiamme, vastaa kysymyksiini ja myös hoitaa asiat kuntoon varmasti. Sama koskee myös talousasiamiestämme Teemua ja palkanlaskijaamme Elinaa.  Kaikki ovat rauhallisia ja asiansa osaavia persoonia, joihin todella voi aina luottaa. Koskaan ei tarvitse miettiä jälkeenpäin, että tuleekohan hommat hoidettua tai silmäkovana tarkistella tehtyjä töitä.

Palveluiden sujuvuudella on iso vaikutus

”Talousasiamehemme Teemu on aina hoitanut asiat todella hyvin. Perusasioiden lisäksi Teemu on hoitanut myös joitain ekstrajuttuja, mm. erilaisia tarpeisiimme sopivia raporttipohjia Procountoriin. Vaikka johdon laskenta hoidetaankin Katu-Karhulla itse, projektien seuranta on helpottunut todella paljon Procountorin myötä. Samoin laskutuksen seuranta. Sähköinen taloushallinta on muutenkin ajanut asiansa. Palveluiden sujuvuudella on iso vaikutus käytännön työhön.

Balanco kolmella sanalla

Luotettava, toimiva, ammattimainen

Toimitusjohtaja Veli Tölli, Katu-Karhu Oy

http://katukarhu.fi/

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Sinua voisi myös kiinnostaa

Balancon 5 neuvoa tilitoimiston vaihtoon ja kumppanin valintaan

Kokosimme viisi neuvoa, joiden avulla voit välttää sudenkuopat. Neuvomme auttavat sinua valitsemaan yrityksellesi sopivan tilitoimistokumppanin ja tekemään tilitoimistonvaihdon mahdollisimman helposti ja häiriöttömästi.

Budjetointi – Miksi jokaisen yrityksen kannattaa laatia budjetti?

Budjetointi parantaa yrityksen päätöksentekijöiden kustannustietoisuutta ja tuo toimintaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta.

Ota yhteyttä