Vastuullisuus

Tervetuloa tutustumaan Balancon vastullisuustyöhön!

Kohti vastuullista Balancoa

Balancolla vastuullisuutta edistää kaikkia liiketoimintayksikköjä ja Balancon hallintoa edustava vastuullisuustyöryhmä, jonka johdolla rakennamme tulevaisuuden vastuullista Balancoa. Olemme keskittyneet liiketoimintamme voimakkaaseen kehittämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen. Haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa entistä parempaa yhteiskuntaa ja vastuulliselle yrittämiselle rakentuvaa toimintaympäristöä.

Koemme, että meillä tilitoimistona on tärkeä rooli yritysvastuun edistämisessä. Toimimme asiakasyritystemme tukena ja neuvonantajana taloudellisissa asioissa, mutta myös erilaisissa liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Tuemme ja kannustamme asiakkaitamme matkalla kohti kestäviä valintoja, hyvinvoivaa työyhteisöä ja vastuullista hallintoa.

Vastuullisuus pohjautuu päivittäistä työtä ohjaaviin arvoihimme

Balancon vastuullisuustyö pohjautuu arvoihimme, jotka ovat osa jokapäiväistä tapaamme toimia. Arvomaailmamme mukaisesti balancolaiset tulevat aina ensin, toisena tulevat asiakkaat ja viimeisenä omistajat. Meille hyvä fiilis sekä työnteossa että tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa on toimintamme kulmakiviä. Balancolaisten ollessa tyytyväisiä ja voidessa hyvin ovat myös asiakkaamme tyytyväisiä.

Vastuullisuustyömme jakautuu kolmeen osa-alueeseen

Ympäristövastuu

Huomioimme toimintamme vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon. Pyrimme jatkuvasti tunnistamaan ja vähentämään toimintamme ympäristövaikutuksia. Samalla tuemme ja kannustamme asiakkaitamme matkalla kohti kestäviä valintoja.

Sosiaalinen vastuu

Pidämme huolta työntekijöistämme, asiakkaistamme ja muista sidosryhmistä. Balancon nykyinen tarina ja tulevaisuus pohjautuvat ihmisiin. Työskentelytapojen muuttuessa on meille entistä tärkeämpää huolehtia työntekijöidemme hyvinvoinnista, osaamisesta sekä päivittäisestä työkyvystä.

Taloudellinen vastuu

Liiketoimintamme pohjautuu kasvuun ja kannattavuuteen. Tavoitteemme on varmistaa, että myös jatkossa hallinto ja johtaminen säilyvät vastuullisena ja laadukkaana Balancon vauhdikkaasta kasvusta huolimatta.

Tutustu Balancon vastuullisuuskatsaukseen

Julkaisimme vuonna 2023 ensimmäisen vastuullisuuskatsauksemme, joka käsittelee Balancon Suomen yksikön vastuullisuustyötä.

Ota yhteyttä

Milja Tarpinen

myyntipäällikkö

040 673 1326
Ota yhteyttä
Sulje

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Milja Tarpinen

myyntipäällikkö

040 673 1326
040 673 1326
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.