CFO-palvelut – ulkoistettu talousjohtaja
Kasvuyritys tarvitsee talousjohtamista, joka katsoo eteenpäin ja tukee päätöksiä tiedolla. Balancon CFO-palvelut tuovat käyttöösi kokeneen ulkoistetun talousjohtajan, joka vahvistaa päätöksenteon, rahoituksen ja kasvun hallintaa.

Tuemme johtoa talouden keskeisissä päätöksissä
CFO-palvelumme yhdistää talousjohtamisen asiantuntemuksen, toimialaymmärryksen ja teknologian parhaat ratkaisut. Kokeneet asiantuntijamme työskentelevät tiiviissä yhteistyössä johdon kanssa, jotta päätöksenteko perustuu aina luotettavaan tietoon ja yrityksen talous tukee sen strategisia tavoitteita.
- Tietoa, joka ohjaa päätöksiä
CFO-palvelumme varmistaa, että johto ja hallitus saavat päätöksenteon tueksi ajantasaista ja analysoitua talousdataa, joka antaa näkemyksiä tulevasta. - Ennustettavuutta ja hallittua kasvua
Luomme budjetit, kassavirtaennusteet ja skenaariot, joiden avulla yritys pystyy ennakoimaan muutoksia ja varmistamaan kannattavan kasvun.
- Rahoitus ja vakaa talousasema
Autamme hallitsemaan rahoitusratkaisuja, lainaehtoja ja sijoittajaviestintää. Talous pysyy hallittuna myös kasvun ja yritysjärjestelyjen vaiheissa. - Luotettava kumppani hallitukselle ja omistajille
Ulkoistettu talousjohtaja toimii hallituksen ja omistajien tukena. CFO tuo talousnäkemyksen, joka tukee strategisia päätöksiä ja pitkän aikavälin arvoa.
CFO-palvelut kasvun ja muutoksen eri vaiheisiin
Yrityksen talouden tarpeet muuttuvat sen elinkaaren mukana. Balancon CFO-palvelut skaalautuvat tilanteeseen – olipa kyse kasvusta, muutoksesta tai haasteellisesta markkinatilanteesta. Ulkoistettu talousjohtaja tuo jokaisessa vaiheessa kokemusta, selkeyttä ja suunnitelmallisuutta talouden johtamiseen.

Startup- ja scale-up -yhtiöt
- Investointilaskelmat ja rahoitussuunnittelu
- Budjetit, ennusteet ja tilikauden taloussuunnitelma
- Hallitus- ja johtoryhmätyön taloustuki
- Kassavirtaennusteet ja lisärahoituksen valmistelu
- Yrityskauppojen valmistelu ja taloudellinen konsultointi
Palvelu on joustava ja kustannustehokas tapa hyödyntää talousjohtajan osaamista ilman omaa rekrytointia. CFO tukee kasvun vauhdittamista, varmistaa kannattavuuden ja pitää johdon jatkuvasti ajan tasalla yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

Muutos- ja kehitysvaiheen yhtiöt
- Tilanneanalyysi ja talouden kehityssuunnitelma
- Skenaariot ja talouden KPI-mittaristot
- Taloussuunnitelma, budjetointi ja skenaariot tilikaudelle
- Talousjohtamisen strategiatyö
Saat käyttöösi talousjohtajan näkemyksen, joka perustuu budjetointiin, ennustamiseen ja skenaarioajatteluun. Analyyttinen talousjohtaminen tukee päätöksentekoa ja kasvattaa yrityksen arvoa. Tarvittaessa käytettävissäsi ovat myös verotuksen ja juridiikan asiantuntijapalvelut.

Likviditeetti- ja kriisitilanteet
- Selkeä toimintasuunnitelma talouden osa-alueiden hoitamiseen
- Ulkopuolinen analyyttinen näkemys talouden korjaamiseksi
- Organisaatiorakenteen analysointi ja kulujen minimointi
- Saneeraushakemuksen laadinta tarvittaessa
Autamme vakauttamaan liiketoiminnan ja varmistamaan kassatilanteen suunnitelmallisella, kustannustehokkaalla talousjohtamisella. Näin resurssit kohdistuvat oikein ja taloudellinen vakaus säilyy myös pitkällä aikavälillä.

CFO-palvelullamme saat:
- Strategisen tuen päätöksentekoon
Ulkoistettu talousjohtaja tuo hallituksen ja johdon käyttöön analysoidun, ajantasaisen talousdatan, joka tukee päätöksiä ja auttaa ennakoimaan muutoksia. - Rahoituksen ja kassavirran hallinnan
CFO suunnittelee kassavirran, valvoo rahoitusratkaisuja ja varmistaa, että yrityksellä on riittävät resurssit kasvuun ja vakauteen myös muutostilanteissa. - Ennustettavuutta ja läpinäkyvyyttä
Budjetointi, ennusteet ja skenaariot luovat selkeän näkymän tulevaan ja vahvistavat sijoittajien ja rahoittajien luottamusta. - Syvällistä talousjohtamisen asiantuntemusta
Saat käyttöösi kokeneen asiantuntijan, joka ymmärtää toimialasi, tukee strategiatyötä ja varmistaa kannattavuuden pitkällä aikavälillä. - Modernit työkalut ja teknologiat
Hyödynnämme esimerkiksi Balanco BI:tä sekä AI- ja automaatiopalveluita, jotta talousdata on reaaliaikaista ja helposti johdon käytettävissä.
6 hyvää syytä valita Balanco
Henkilökohtainen
talouskumppani
Saat tueksesi tutut, nimetyt asiantuntijat, jotka tuntevat yrityksesi tavoitteet, tarpeet ja talouden kuin omat taskunsa. Me emme katoa linjoilta, vaan olemme läsnä yrityksesi arjessa.
Enemmän kuin raportointia
CFO-palvelumme kytkeytyy laajasti Balancon muihin asiantuntijapalveluihin: taloushallintoon, rahoitukseen, HR:ään, automaatioon ja kansainvälisiin ratkaisuihin. Saat kokonaisuuden, joka tukee talouden johtamista kaikilla tasoilla.
Moderni, tehokas
ja älykäs
Hyödynnämme alan parhaita järjestelmiä sekä tekoälyn ja automaation tuomia mahdollisuuksia, jotta yrityksesi pysyy aina askeleen edellä.
Skaalautuvat palvelut
Yrityksesi kasvaessa palvelumme mukautuvat saumattomasti uusiin tarpeisiisi.
Kanssamme asiat sujuvat mukavasti
Olemme helposti tavoitettavissa esimerkiksi sähköpostilla, puhelimella tai Slackin kautta. Huolehdimme siitä, ettei yhteydenpito jää yksin sinun vastuullesi. Yhteistyömme perustuu avoimeen, rentoon ja miellyttävään ilmapiiriin.
Asiakkaamme suosittelevat
Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti. Viimeisimmässä kyselyssä asiakkaidemme NPS-suositteluindeksi oli 63 (asteikko -100–100)
Yhteistyössä tärkeintä on Balancon joustavuus ja kehittämishalu
Ville Auvinen
perustaja ja toimitusjohtaja, Osuma Henkilöstöpalvelut Oy
Lisäksi tarjoamme tukea projektiluonteisiin ja väliaikaisiin talousjohtamisen tarpeisiin
Kaikki tilanteet eivät edellytä jatkuvaa CFO-palvelua. Jos tarvitset talousjohtajan osaamista määräajaksi, esimerkiksi projektin, yritysjärjestelyn tai siirtymävaiheen ajaksi, tutustu Interim-CFO-palveluumme.
Projektiluonteisia tehtäviä, joissa voimme auttaa:
- Hallitusraportoinnin kehittäminen ja omistajille/sidosryhmille materiaalin tuottaminen
- Johtoryhmä- ja hallitustyöskentely
- Kuukausikatkojen varmistaminen, konsolidointi
- PO-sijoituksen jälkeinen talousjohtaminen
- Asiakashankintakustannusten laskenta, CAC
- Exit-strategian konsultointi
- Skenaarioiden laadinta
- Big data; tietojen analysointi johtamisen tueksi
- M&A-järjestelyjen taloudellinen konsultointi
- Ennusteprosessin kytkeminen raportointiin ja liiketoiminnan seurantaan
- BI-järjestelmän käyttöönoton konsultointi
- Investointien suunnittelu ja mallintaminen
Lue, mitä asiakkaamme kertovat meistä
-

Vuonna 2020 perustettu Suomen Laatupäivystys -konserni on ollut Balancon asiakkaana heti alkumetreiltä lähtien. Balanco tukee Laatupäivystyksen kasvua monipuolisten asiantuntijapalveluiden voimin.
-

Suomalainen IT-asiantuntijayritys DataSky löysi Balancon avulla ratkaisun pitkään vaivanneeseen haasteeseen – ja samalla vapautti aikaa, säästi kustannuksia ja sujuvoitti arkeaan. Yhteistyö käynnistyi vuonna 2023.
-

Kaupan alan erikoisliike Varusteleka Oy: ”Valitsimme Balancon kattavan toimialaymmärryksen ansiosta”
Sotilas- ja ulkoiluvarusteiden sekä armeijaylijäämän erikoisliike Varusteleka on ollut Balancon asiakkaana vuodesta 2023 alkaen. Yhdessä Balancon kanssa Varusteleka on ratkonut kaupan alan työehtosopimukseen liittyviä palkanlaskennan haasteita ja sujuvoittanut kirjanpitoa.
-

Vahvassa kasvussa oleva Osuma kaipasi taloushallinnon kumppania, joka tuntee toimialan ja pystyy tarjoamaan kattavat talouden ratkaisut kasvuyhtiölle.
Kuinka voisimme auttaa?
-

Aki Karppinen
liiketoimintajohtaja | asiantuntijapalvelut | Lahden toimiston johtaja
aki.karppinen@balanco.fi
040 746 6357
Usein kysytyt kysymykset palveluistamme
-
Mitä palveluita Balanco tarjoaa?
Balanco on paljon enemmän kuin perinteinen tilitoimisto. Tarjoamme yrityksellesi taloushallinnon palvelukokonaisuuden, joka rakentuu liiketoimintasi ympärille. Meiltä saat talouden perustan, joka kantaa arjessa, ja asiantuntijatuen, joka tukee strategista kehitystä.
- Kirjanpito – kuukausitasolla, tarkkuudella, joka mahdollistaa oikeat päätökset
- Palkanlaskenta – skaalautuva ja sääntöviidakossa kokenut tiimi
- Interim CFO tai Controller – kun tarvitset väliaikaisen talouden asiantuntijan nopeasti ja joustavasti
- HR-palvelut – dokumentit, rekrytointi, henkilöstön kehitys ja järjestelmävalinnat
- Lakipalvelut – sopimukset, yritysjärjestelyt ja työoikeus
- Veropalvelut – veroilmoitukset, rakenteet, ennakkoverosuunnittelu
- Balanco BI – oma raportointiympäristö
- RPA ja AI – talousprosessien automatisointi ja tiedolla johtaminen
- Kansainvälinen taloushallinto – kielitaitoa, paikallistuntemusta ja luotettavat verkostot
-
Miten Balanco eroaa muista tilitoimistoista?
Balanco on taloushallinnon asiantuntijatalo, joka toimii talousjohdon kumppanina tilanteissa, joissa vaaditaan enemmän kuin lakisääteistä minimitasoa.
Eroamme monista toimijoista siinä, että tarjoamme rakenteellisesti hallittua, skaalautuvaa ja teknologisesti modernia palvelua, joka tukee liiketoiminnan kasvua, kansainvälistymistä ja tarjoaa proaktiivista taloudellista ohjausta.
Jokaisella asiakkuudella on nimetty asiantuntija, joka:
- Tuntee toimialasi realiteetit ja kirjanpidolliset erityispiirteet
- Osallistuu aktiivisesti yrityksesi talouden suunnitteluun ja analyysiin
- On tukenasi muuttuvissa tilanteissa
Hyödynnämme teknologiaa silloin, kun sillä on liiketoiminnallista merkitystä. Automaatiolla ja tekoälyllä nopeutamme raportointia, varmistamme laatua ja parannamme päätöksenteon edellytyksiä. Käytössämme ovat integroituvat ratkaisut kuten Balanco BI, Netvisor, Procountor sekä oma automaatiokehitys.
Tarvittaessa palvelumme laajenee kattamaan myös seuraavat osa-alueet:
- Verosuunnittelu
- Yritysjärjestelyt
- Liikejuridiikka
- Rahoitusjärjestelyt
- HR– ja palkkahallinnon kokonaisuudet
Me vain emme täytä rivejä. Me rakennamme edellytyksiä paremmille päätöksille.
-
Miten Balancon kirjanpito sopii kansainvälisille yrityksille tai yhtiöille, jotka suunnittelevat laajentumista?
Toimimme talouskumppanina sekä kansainvälisille yhtiöille, jotka toimivat Suomessa, että suomalaisille yrityksille, jotka haluavat laajentaa toimintaansa Ruotsiin tai Norjaan.
Meillä on käytännön kokemusta siitä, mitä taloushallinnon näkökulmasta kansainvälistyminen oikeasti tarkoittaa, aina yhtiön perustamisesta ja hinnoittelurakenteista, ALV-käytäntöihin, raportointistandardeihin ja verotukseen.
Miten tuemme talousjohtoa kansainvälisessä toiminnassa:
- Yhtiön perustaminen ja taloushallinnon käynnistäminen Suomessa
- Kansainvälisen kirjanpidon ja raportoinnin hallinta
- Valuutat, konserniraportointi ja yhteisömyynti-ilmoitukseti
- Tuki eri markkinoiden hinnoittelussa ja käytännöissä
- Palvelu suomenkielellä, paikallisin kontaktein ja tukiverkostoin
-
Kuinka paljon Balancon tilitoimistopalvelut maksavat?
Tarjoamme palvelumme aina kiinteään kuukausihintaan, jotta taloushallinnon kustannukset ovat ennakoitavissa – ilman yllättäviä lisälaskuja tai epämääräisiä veloituksia.
Laadimme jokaisen tarjouksen asiakaskohtaisesti. Kun ymmärrämme yrityksesi rakenteet, järjestelmät ja tulevaisuuden suuntaa, voimme rakentaa palvelukokonaisuuden, joka tukee toimintaa nyt ja skaalautuu kasvun mukana. Lopputuloksena saat ratkaisun, joka yhdistää kustannustehokkuuden, laadun ja liiketoimintaa tukevan ajattelun.
-
Mitä järjestelmiä Balanco tukee ja käyttää?
Tuemme laajasti suomalaisessa yrityskentässä käytettyjä taloushallinnon järjestelmiä. Olemme sertifioitu Procountor ja Netvisori kumppani, mikä tarkoittaa sitä, että tunnemme näiden järjestelmien ominaisuudet syvällisesti.
Lisäksi meillä on kokemusta mm. Odoo- ja ERP-integraatioista, jolloin kirjanpito- ja raportointiprosessit voidaan sovittaa osaksi asiakkaan kokonaisjärjestelmää.
Käytössämme on myös oma Balanco BI -raportointiympäristö, jonka avulla yhdistämme talousdatan ja liiketoimintatiedon samaan näkymään juuri niin kuin sen pitääkin.Valitsemme teknologian aina asiakkaan tarpeen mukaan – ei prosessiemme mukauttamiseksi, vaan yrityksesi ohjauksen tueksi.
Kaikki palvelumme
Palkkahallinto
Palkanlaskentapalvelumme toimii yrityksesi kokonaisvaltaisena kumppanina kattaen kaikki palkkahallinnon vaiheet.
Lue lisääTaloushallinnon tukipalvelut
Taloushallinnon tukipalveluiden avulla vapautat yritykseltäsi resursseja.
Lue lisääHR-palvelut
Toimivat HR-palvelut tukevat kokonaisvaltaisesti yrityksen liiketoimintaa ja ovat tärkeässä roolissa muuttuvassa maailmassa.
Lue lisääTalousjohdon palvelut
Meiltä saat kattavat talousjohdon palvelut yhtiösi tarpeisiin. Controller- ja CFO-palvelumme avulla optimoit yhtiösi taloudellisen suorituskyvyn.
Lue lisääLiikejuridiikka
Palvelemme kokonaisvaltaisesti yhdistämällä liikejuridiikan ja talouden asiantuntijuuden.
Lue lisääYritysjärjestelyt
Balancon asiantuntijat ovat tukenasi yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin liittyvissä asioissa.
Lue lisääRahoitusjärjestelyt
Tarjoamme asiantuntemusta rahoitusjärjestelyjen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Lue lisääVerosuunnittelu
Tarjoamme kattavia verotuksen palveluita yrityksille ja yrittäjille sekä yksityishenkilöille.
Lue lisääAI- ja automaatiopalvelut
Tarjoamme henkilökohtaiset, yrityksen liiketoimintaa tukevat kirjanpitopalvelut talouden kasvuun ja kehittymiseen.
Lue lisääBalanco BI
Balanco BI:n avulla voit yhdistää operatiivisen toiminnan sekä talouden datan liiketoimintasi kehityksen tueksi.
Lue lisää