Taloushallinnon assistenttipalvelut tarpeesi mukaan

Tarjoamme räätälöityjä taloushallinnon assistenttipalveluita parantamaan yrityksesi tuottavuutta, lomatuurauksista aina jatkuvaan palveluun.

Talousassistenttipalvelu vapauttaa aikaa omille asiakkaillesi

Talousassistenttipalvelut ovat osa kirjanpitopalveluamme ja yhä merkittävämpi osa asiakkaidemme arkea. Assistenttipalvelumme vapauttaa yritykseltäsi henkilöresursseja niin rutiinitehtävien kuin erilaisten haastavampien taloushallinnon tehtävien osalta.

Palvelumme on kehitetty asiakkaidemme toiveiden ja tarpeiden pohjalta

Yrityksesi tarpeisiin skaalautuvat Talousassistenttipalvelut suunnitellaan ja niitä kehitetään yrityksesi tarpeista lähtien.

Toimivilla taloushallinnon rutiineilla tai vähäisellä resurssilla voi olla suuria vaikutuksia yrityksen taloudelliseen tilaan. Yleisimpiä syitä siihen, että yrityksen taloushallinnon rutiinitehtävät jäävät heikolle hoidolle ovat kova kiire asiakkaissa, vähäiset omat henkilöresurssit, selkeiden rutiinien puute sekä kankeat taloushallinnon työkalut.

Talousassistenttipalvelumme avulla kirjanpitosi on entistä paremmin ajantasalla

Palvelumme avulla taloushallinnon rutiinitehtävät tehostuvat ja laskujen käsittelyprosessi on yhdenmukainen ja tasalaatuinen. Kun laskusi lähtevät ajallaan, palvelet omia asiakkaitasi paremmin välttäen turhat laskureklamaatiot. Talousassistenttipalvelumme avulla kirjanpitosi on entistä paremmin ajantasalla.

Parannamme tuottavuuttasi ja luomme kasvun mahdollisuuksia

Taloushallinnon rutiinitehtävissä kannattaa myös miettiä omaa ajankäyttöä ja sen arvoa, erityisesti vaihtoehtoiskustannuksen näkökulmasta. Voiko rutiinitehtävistä vapautuneen ajan kohdistaa myyntiin, liiketoiminnan kehittämiseen ja nykyisten asiakkaiden palveluun vai kenties nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta? Mitä rutiinitehtäviä kannattaa tehdä itse ja mitkä tehtävät kannattaa antaa talousassistentin hoidettavaksi?

Esimerkkejä talousassistentti­palvelustamme:

  • Tarjousten, myyntitilausten ja laskutuksen laadinta
  • myynti- ja ostoreskontran hoitaminen (myyntitilitysten ja epäselvien saatavien kohdistaminen, maksumuistutusten lähetys ja siirto perintään)
  • vuokralaskutus ja reskontran hoito
  • matka- ja kululaskujen laadinta

  • ostolaskujen kierrätys ja dimensiointi (seurantakohteelle kohdistaminen) sekä maksureskontran hoito
  • viranomaisilmoitukset mm. rakennusalalla (esim. urakka- ja työntekijäilmoitukset verottajalle)
  • käyttäjätuki ja neuvonta Procountor- tai Netvisor-ohjelmistojen osalta.

Taloushallinto-ohjelmistoina käytössämme ovat Netvisor ja Procountor. Lisäksi tuotamme tarvittaessa palveluamme myös asiakkaan omissa toiminnanohjausjärjestelmissä.

Assistenttipalvelujen laajuus ja kesto tarpeidesi mukaan

Toteutamme talousassistenttipalvelujen keston tarpeidesi mukaan, aina lomatuurauksista jatkuvaan palveluun. Joustavan ja monimuotoisen palvelun avulla rakennetaan yrityksesi arkea tukeva yhteistyömalli.

Työskentelemme tiiminä, jotta varmistamme nopean palvelun sekä jatkuvuuden. Asiakkaanamme voit luottaa, että työt tulevat hoidettua laadukkaasti, oikein ja ajallaan.

Lisäksi osana talousassistenttipalveluamme kehitämme yrityksesi taloushallinnon prosesseja. Parannamme palveluamme jatkuvasti, jos esimerkeissämme ei ole mukana tarvitsemaasi, ota yhteyttä ja ratkaistaan asia!

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin talousassistenttipalvelustamme

Varmuutta ja joustavuutta ulkoistamalla taloushallinto

Jussi Koivusalo

Toimitusjohtaja, Rahtikeskus Oy

Oma Rakennus Oy Rake-Bulevardi

Balancon rakennusalan toimialaosaaminen on vaikuttanut työhömme ihan konkreettisesti ja virtaviivaistanut toimintoja

Petteri Rontti

Oma Rakennus Oy

Petja Pietiläinen, Respect Project Oy

Balancon kanssa voin sparrailla milloin vain

Petja Pietiläinen – Respect Project Oy

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Yrityksesi taloushallinnon kehittäminen ja henkilökohtainen palvelu on vain yhteydenoton päässä.

Marko Salmi

Talousasiamies, uudet asiakkuudet ja markkinointi

050 330 5444
Ota yhteyttä
Sulje

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Yrityksesi taloushallinnon kehittäminen ja henkilökohtainen palvelu on vain yhteydenoton päässä.

Marko Salmi

Talousasiamies, uudet asiakkuudet ja markkinointi

050 330 5444
050 330 5444