Taloushallintoa ei enää tunnista samaksi kuin vuosikymmen sitten. Digitaaliset järjestelmät, robotiikka, automaatioratkaisut ja tekoäly ovat muuttaneet työtä ja sen kulkua aikamoista vauhtia.
Nopeasti kehittyvä Balanco tunnisti teknologiakehityksen mahdollisuudet 2020-luvun taitteessa. Aloitimme dataintegraatiohankkeilla ja perustimme pian kehitystiimin tekemään muutoksesta systemaattista.
– Balanco on kasvavien yritysten automaatiokumppani ja tämä tiimi auraa tietä fiksummalle työn tekemiselle. Aivan kuten mediassa automaatiosta ja tekoälystä puhutaan, puramme pullonkauloja ja sujuvoitamme rutiinitehtäviä, parannamme taloudellista tehokkuutta. Kärkituotteina syntyy myös ratkaisuja eri toimialojen täsmätarpeisiin, kuten hoiva-alalle kehitetty HoivaFlow, teköälyjohtaja Markus Marttunen kertoo.
Pieni muutos voi olla iso helpotus työntekijälle
– Meitä motivoi kaikkein eniten se vaikutus, mikä hyvin tehdyllä automaatiolla on asiakkaidemme organisaatioihin. Parasta palautetta on se, kuinka työn sisältö muuttuu mielekkäämmäksi. Esimerkiksi eräs teollisuusasiakkaamme halusi tuoda nykyaikaan lavalappujen eli lähetystietojen printtauksen ja käsin kiinnittämisen. Kun se automatisoitiin, tuotantohenkilöstö kiitteli, kun pääsi keskittymään vaativampiin tehtäviin, Markus valottaa.
Kun teknologiakehittäjiä jututtaa, heitä harmittavat köykäisien tiedoin kirjoitetut trendiartikkelit tekoälystä. Aivan kuin haluttaisiin pelotella, miten se ”jyrää meitin” ja työt katoavat. Uudet ratkaisut ovat mahdollisuus enemmän kuin uhka, uskoo myös Markus.
– Liikkeenjohtajien kannattaa arvioida jokaista automaatio- ja AI-hanketta, että se on nimenomaan mahdollisuus parantaa työtyytyväisyyttä, hän tiivistää.
Ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn keskeinen ero on tiedon tarkkuudessa
Kehityshankkeiden keskeisiä valintoja on, käytetäänkö ohjelmistorobotiikkaa vai tekoälyä – ratkaistaanko strukturoitavia ongelmia vai käsitelläänkö orgaanisempaa aineistoa, joka kysyy keinoälyltäkin mielikuvitusta.
Robotiikalla pyöritellään virheettömästi säännönmukaista tietoa, ja se osaa myös reagoida poikkeamiin
– Robotiikka ei selviä luonnollisesta kielestä tai äksyn asiakkaan haastavista kysymyksistä, joissa logiikka muuttuu. Siihen koulitaan chat-bottia tekoälyllä, joka oppii sanastoa ja kielen sävyjä, Markus kuvailee.
AI-agenttien eli tekoälyavustajien rooli on kiinnostava
AI-agentti voi päätellä itse asioita, ja joidenkin mielestä ne tekevät sitä liiankin innokkaasti.
Agentit voivat olla hyvinkin itsenäisiä ja niitä voi ketjuttaa tekemään peräkkäisiä työtehtäviä. Markus kertoo esimerkin amerikkalaisesta yrittäjästä, joka oli keksinyt seuloa postimueroalueeltaan kaikki yritykset, joilla ei ollut verkkosivuja. Ensimmäinen agentti pyöräytti saatavilla olevasta tiedosta sivuluonnoksen ja sisällön, toinen otti sähköpostilla yhteyden asiakkaisiin, kolmas toimitti sivut ja neljäs laskutti.
– Juttu väitti, että yrittäjä elättää itsensä tällä varsin kevyellä työllä. Todellisessa elämässä lähestymme asiakkaiden nimeämiä ongelmia kartoitustyöpajoissa, joissa valitaan automatisoitavat kohteet. Sitten poimitaan niistä hyödyllisimmät ja nopeimmin toteutettavat, jotka sujuvoittavat työtä saman tien, Markus huojentaa.
Eli kyllä, päätöksenteko pysyy omissa käsissä asiakkailla ja teknologiakehittäjillä.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
-

Markus Marttunen
teköälyjohtaja
markus.marttunen@balanco.fi



