Ensimmäiseltä ammatiltaan ravintolakokiksi valmistunut Heli ehti tehdä ravintola-alalla töitä neljä vuotta, ennen kuin kokin työt vaihtuivat merkonomiopintoihin. Kuten moni muukin nykyinen balancolainen, myös Heli tutustui Balancoon työharjoittelun kautta.
”Balancolta käytiin esittäytymässä silloisessa koulussani Helsinki Business Collegessa ja kiinnostuin työharjoittelupaikasta heti. Olin ehtinyt jo ennen harjoittelun alkua allekirjoittaa työsopimuksen toisen työnantajan kanssa, joten harjoittelun päätyttyä tieni vie toisaalle taloushallinnon tehtäviin. Balancolta oltiin kuitenkin pian yhteydessä ja tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut palaamaan takaisin. Lopulta syksyllä 2019 palasin takaisin tutulle toimistolle ja osittain tuttujen työkavereiden luokse”, Heli muistelee.
Balancolle palattuaan Heli työskenteli talousasiantuntijan assistentin tehtävässä, josta melko nopeasti kasvoi talousasiantuntijan rooli ja mukaan tulivat myös omat asiakkuudet. Balancon talousasiantuntijan työ on monipuolista ja työpäivät vaihtelevia aina päivästä ja kuukaudesta riippuen.
”Tyypillisesti aloitan päivän käymällä sähköpostit läpi ja samalla suunnittelen työpäivän kulun sen mukaan. Tyypillisiä jokapäiväisiä talousasiantuntijan tehtäviä ovat asiakkaiden erilaisten ongelmien ratkominen ja yleinen talousneuvonta. Vuodenajasta riippuen työpäiviini kuuluu lisäksi budjetointia, ennusteiden laatimista, tilinpäätösten läpikäyntiä, asiakaspalavereja sekä verotukseen liittyviä tehtäviä”, kertoo Heli.
Helille balancolaisuus merkitsee yhteistyötä, vastuuta ja vapautta
Balancolla kannustetaan itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Parhaillaan Helillä on käynnissä liiketalouden tradenomin AMK-opinnot.
”Koen, että Balancon monipuolisuus on työntekijän kannalta merkittävä asia. Balancolla on tarjolla useita eri työtehtäviä ja alan ammattilaisten kanssa pääsee itsekin kehittämään omaa osaamistaan. Apua tilanteisiin kuin tilanteisiin on aina saatavilla eikä ikinä tarvitse jäädä yksin pulman kanssa”, summaa Heli.
”Työssäni ehdottomasti parasta ovat työn monipuolisuus, vaihtelevat työtehtävät ja uuden oppiminen. Myös liukuva työaika ja hybridityö ovat isoja plussia, sillä ne mahdollistavat minulle työn, koulun ja arjen yhteensovittamisen. Unohtamatta tietenkään mahtavia työkavereita”, Heli kertoo.
Balancolaisuutta Heli kuvailee kolmella sanalla: yhteistyö, vastuu ja vapaus.