Liiketoiminnan tuki ja taloushallinnon palvelut Ruotsissa

Me tunnemme Ruotsin markkinan sekä taloushallinnon erityispiirteet ja toimimme kansainvälisenä kumppaninasi.

Balancon taloushallinnon palvelut Ruotsissa

Ilman paikallisten käytäntöjen sekä lainsäädännön tuntemusta ja sähköisen tunnistautumisen mahdollisuutta kansainvälistymisen valmistelut, mukaan lukien yrityksen perustaminen, pankkitilin avaaminen sekä tarvittavien hallintopalvelujen järjestäminen, voivat olla monimutkaisia prosesseja ja vaatia ulkomaiselta yhtiöltä paljon aikaa ja resursseja. Meidän tehtävämme on tarjota helpompi ja varmempi polku Ruotsin markkinoille sekä toimia paikallisena taloushallinnon kumppaninasi.

Ota yhteyttä niin keskustellaan, kuinka Balanco voi tukea sinua kansainvälisen liiketoiminnan polulla.

Palvelumme

Me Balancolla uskomme henkilökohtaiseen palveluun, jossa asiakkaan liiketoiminta on kaiken keskiössä. Balancon toimipisteet Ruotsissa sijaitsevat Tukholmassa, Sollentunassa, Södertäljessa ja Visbyssä.

Autamme yritystäsi rakentamaan toimivat taloushallinnon prosessit, jotta ne liiketoimintasi kasvaessa skaalautuvat mukana ja tuottavat ajantasaisen raportoinnin. Asiantuntijamme huolehtivat talous- ja palkkahallinnosta paikallisesti Ruotsissa, sekä kansainvälisesti yhdessä Suomen ja Norjan kollegoiden kanssa. Voimme tarjota paikallisen kumppanuuden lisäksi kokonaisvaltaisen taloushallinnon kumppanuuden Pohjoismaissa.

Liiketoiminnan käynnistäminen Ruotsissa

Markkinoille asettuessa hoidamme puolestasi paikallisia käytännönasioita kuten yrityksen perustamisen sekä pankkitilin avaamisen ja viranomaisrekisteröinnit. Nopeimmillaan saamme perustettua sinulle paikallisen yhtiön tai sivuliikkeen 2-3 viikossa. Avustamme myös hallinnollisissa asioissa.

  • Osakeyhtiön tai sivuliikkeen perustaminen ja viranomaisrekisteröinnit
  • Pankkitilin avaaminen (sisältyy osakeyhtiön perustamiseen)
  • Paikallinen edustus ja postiosoite
  • Juridiset palvelut mm. palvelu- ja alihankinta sekä työsopimukset
  • Verokortit, ID06-kortit työntekijöille
  • Työnantajaliittoon, F-Skat ym. rekisteröinnit
  • Ruotsi ID:n ja Bank ID:n haussa avustaminen

Talous- ja palkkahallintopalvelut Ruotsissa

Huolehdimme yrityksesi paikallisesta kirjanpidosta- ja palkkahallinnosta ja tarjoamme kattavat asiantuntijapalvelut liiketoimintasi tueksi.

  • Kirjanpito ja tilinpäätökset
  • Palkanlaskentapalvelu
  • Talousjohto ja BI-raportointi
  • Assistenttipalvelut
  • HR-palvelut
  • Verotuksen palvelut
  • Procountor, Fortnox, Netsuite, Visma Lön ja Balanco BI

Neuvonta ja asiantuntijapalvelut

Asiantuntijamme auttavat markkinapotentiaalin sekä kilpailuympäristön kartoituksessa. Lisäksi konsultoimme paikalliseen lainsäädäntöön, verotukseen sekä velvoitteisiin liittyvissä asioissa

  • Juridiset palvelut
  • Avainhenkilöiden rekrytoinnissa avustaminen
  • Yritysjärjestelyt
  • Rahoitus
  • Kansainvälistymisstrategia
  • Markkinatutkimukset ja yrityskartoitukset
  • Käännöstyöt
  • Neuvonantopalvelu johtoryhmä- ja hallitustyön tueksi

Varaa aika sparrailulle

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ajankohtaista

Kohti kansainvälistä kasvua!

kesäkuu 6 | Ajankohtaista

Me Balancolla uskomme, että kansainvälisen kasvun tulisi olla yrityksen koosta riippumatta…

Antti Voittonen

Mitä suomalaisyrityksen pitää ottaa huomioon Ruotsin markkinassa?

huhtikuu 21 | Ajankohtaista

Yrityksen matkalla Ruotsin markkinaan voi tulla eteen yllätyksiä….

Antti Voittonen

Tilitoimisto Ruotsista

Osallistu Kasvuun kansainvälistymällä -aamiaistilaisuuteen

tammikuu 25 | Ajankohtaista

Lämpimästi tervetuloa osallistumaan Balancon järjestämään aamiaistilaisuuteen perjantaina…

Erika Kilpi

Balanco Accounting laajenee Pohjoismaissa ja ostaa norjalaisen tilitoimiston

toukokuu 16 | Ajankohtaista

Suomalainen talous- ja palkkahallinnon palveluita tarjoava Balanco Accounting Oy jatkaa vahvaa…

Erika Kilpi

Ota yhteyttä

Onko yrityksesi harkitsemassa kansainvälistä kasvua, ota yhteyttä!

Marko Salmi

liiketoimintajohtaja | kansainvälistyminen

050 330 5444
Ota yhteyttä
Sulje

Ota yhteyttä

Tilitoimistopalvelut Ruotsissa

Ota yhteyttä

Onko yrityksesi harkitsemassa kansainvälistä kasvua, ota yhteyttä!

Marko Salmi

liiketoimintajohtaja | kansainvälistyminen

050 330 5444
050 330 5444