Kansainväliset palvelut Ruotsissa
Oletpa vasta ottamassa ensimmäisiä askeleita Ruotsin markkinoille tai sinulla on jo vakiintunutta liiketoimintaa siellä, me olemme apunasi!

Kansainvälisty Ruotsiin kanssamme
Ilman paikallisten käytäntöjen, lainsäädännön tuntemusta ja sähköisen tunnistautumisen mahdollisuutta kansainvälistymisen valmistelut – kuten yrityksen perustaminen, pankkitilin avaaminen ja hallinnollisten palvelujen järjestäminen – voivat olla monimutkaisia ja aikaa sekä resursseja vieviä prosesseja ulkomaiselle yritykselle. Meidän tehtävämme on tarjota helpompi ja varmempi polku Ruotsin markkinoille sekä toimia paikallisena taloushallinnon kumppaninasi.
Balancon toimipisteet Ruotsissa sijaitsevat Tukholmassa, Sollentunassa, Södertäljessa, Visbyssä sekä Göteborgissa. Voimme tarjota paikallisen kumppanuuden lisäksi kokonaisvaltaisen taloushallinnon kumppanuuden Pohjoismaissa.
Ota yhteyttä, niin keskustellaan, miten voimme tukea yritystäsi kansainvälisen liiketoiminnan polulla ja Ruotsin markkinoilla menestymisessä!
Tarjoamme tukea kansainvälistymisen eri vaiheissa
- Yrityksen perustaminen ja paikallisten käytäntöjen haltuunotto
- Skaalautuvien taloushallinnon prosessien rakentaminen liiketoiminnan kasvua ja ajantasaista raportointia tukemaan
- Talous- ja palkkahallinnon rutiinien hoitaminen paikallisesti Ruotsissa sekä kansainvälisesti yhteistyössä Balancon pohjoismaisten asiantuntijoiden kanssa

Liiketoiminnan käynnistäminen Ruotsissa
Uudelle markkinalle siirtyminen on monivaiheinen prosessi, joka vaatii tarkkaa suunnittelua ja syvällistä paikallisen toimintaympäristön tuntemusta. Tarjoamme kokonaisvaltaista tukea kansainvälisille markkinoille siirtymiseen ja huolehdimme puolestasi keskeisistä käytännön asioista, kuten yrityksen perustamisesta, pankkitilin avaamisesta ja tarvittavista viranomaisrekisteröinneistä.
Talous- ja palkkahallintopalvelut Ruotsissa
Huolehdimme yrityksesi paikallisesta kirjanpidosta- ja palkkahallinnosta sekä tarjoamme kattavat asiantuntijapalvelut liiketoimintasi tueksi. Autamme yritystäsi rakentamaan toimivat taloushallinnon prosessit, jotka skaalautuvat liiketoimintasi kasvaessa ja mahdollistavat ajantasaisen raportoinnin.

Uskaltaisin suositella Balancoa ihan kaikenlaisille yrityksille
Veli Tölli
toimitusjohtaja, Katu-Karhu Oy
Kuinka voisimme auttaa?
-
Marko Salmi
liiketoimintajohtaja | kansainvälistyminen
marko.salmi@balanco.fi
050 330 5444
Ajankohtaista
-
Mikä saa urheilijan syttymään päivä toisensa jälkeen, vuodesta toiseen – ja…
-
Sujuuko HR:n ja palkanlaskennan yhteistyö? — Näin vältät yleisimmät sudenkuopat
Vältä palkanlaskennan ja HR:n yhteistyön yleisimmät sudenkuopat. Lue, miten varmistat sujuvan…
-
Yhteistoimintalaki uudistuu 1.7.2025 – Mitä muutokset tarkoittavat yrityksille?
|
Suomalaisia yrityksiä koskeva yhteistoimintalaki (yt-laki) uudistuu merkittävästi. Tässä blogissa käymme tiiviisti…
-
Superpesis on solminut monivuotisen kumppanuuden Balancon kanssa. Balanco tulee luotsaamaan Superpesis-seuroja…
Kaikki palvelumme
Kirjanpito
Tarjoamme henkilökohtaiset, yrityksen liiketoimintaa tukevat kirjanpitopalvelut talouden kasvuun ja kehittymiseen.
Lue lisääPalkkahallinto
Palkanlaskentapalvelumme toimii yrityksesi kokonaisvaltaisena kumppanina kattaen kaikki palkkahallinnon vaiheet.
Lue lisääTaloushallinnon tukipalvelut
Taloushallinnon tukipalveluiden avulla vapautat yritykseltäsi resursseja.
Lue lisääHR-palvelut
Toimivat HR-palvelut tukevat kokonaisvaltaisesti yrityksen liiketoimintaa ja ovat tärkeässä roolissa muuttuvassa maailmassa.
Lue lisääTalousjohdon palvelut
Meiltä saat kattavat talousjohdon palvelut yhtiösi tarpeisiin. Controller- ja CFO-palvelumme avulla optimoit yhtiösi taloudellisen suorituskyvyn.
Lue lisääLiikejuridiikka
Palvelemme kokonaisvaltaisesti yhdistämällä liikejuridiikan ja talouden asiantuntijuuden.
Lue lisääYritysjärjestelyt
Balancon asiantuntijat ovat tukenasi yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin liittyvissä asioissa.
Lue lisääRahoitusjärjestelyt
Tarjoamme asiantuntemusta rahoitusjärjestelyjen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Lue lisääVerosuunnittelu
Tarjoamme kattavia verotuksen palveluita yrityksille ja yrittäjille sekä yksityishenkilöille.
Lue lisääAI- ja automaatiopalvelut
Tarjoamme henkilökohtaiset, yrityksen liiketoimintaa tukevat kirjanpitopalvelut talouden kasvuun ja kehittymiseen.
Lue lisääBalanco BI
Balanco BI:n avulla voit yhdistää operatiivisen toiminnan sekä talouden datan liiketoimintasi kehityksen tueksi.
Lue lisää