Talousjohdon asiantuntija – Controller tai CFO
Controller- ja CFO-palvelut yrityksesi tarpeiden mukaan.
Ulkoistettu talousasiantuntija yrityksellesi
Yrityksen toimintaympäristön ja kilpailutilanteen muutokset voivat joskus olla ennalta-arvaamattomia tai seurausta pidemmän aikavälin rakennemuutoksesta. Ennakoidakseen toimintaympäristön ja oman liiketoiminnan kehitystä, yrityksen johto ja hallitus tarvitsevat päätöksenteon tueksi aiempaa enemmän tietoa talouden nykytilasta ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä. Oikea-aikaisten päätösten merkitys korostuu yhä useammin.
Ulkoistettu Controller ja CFO-palvelu sopii pk-yrityksille, jotka liiketoiminnan kehityksen tai kasvutavoitteiden myötä haluavat saada taloushallinnosta tietoa ja tukea liiketoiminnalleen. Vahva asiantuntemuksemme ja palvelumme on käytettävissä yrityksesi elinkaaren eri vaiheissa; voimme olla avuksi startup-yrityksille, kriisiyhtiöille ja esimerkiksi muutosvaiheen yrityksille.
Balancon CFO-palvelut skaalautuvat aina muutaman tunnin projektista pidempikestoiseen talousjohdon yhteistyöhön asti. Palvelumme mahdollistaa vankan talousjohdon resurssin yrityksesi käyttöön ilman pysyvää rekrytointia.
Tehtävämme on laajan toimialaymmärryksen avulla tuottaa ajan tasaista ja luotettavaa tietoa yrityksen taloudellisesta tilasta ja sen kehityksestä tulevaisuudessa sekä taata kattava talousjohdon asiantuntemus oman liiketoimintasi tueksi.
Controller-palvelumme voi esimerkiksi sisältää:
- Johdon raportointi
- Budjetointi
- Rahoituslaskelmat
- Investointilaskelmat ja kannattavuuslaskelmat
- Rahoitushakemukset
- Kassaennusteet ja maksuvalmiuden hallinta
- Talousraportoinnin ja prosessien kehittäminen
- BI raportoinnin työkalu
- Kansainvälistymisessä avustamista
- Rahoituksen suunnittelu ja haku
Oma talousjohdon asiantuntijasi
Balancon Controller- ja CFO-palvelu tuotetaan kokeneen asiantuntijan toimesta. Henkilökohtainen asiantuntija toimii tiiviissä yhteistyössä kanssasi, huolehtien talousjohdosta sekä toimien talouteen liittyvissä kysymyksissä omistajien ja hallituksen tukena.
Haluatko lisätietoa palvelustamme?
Ota yhteyttä, niin keskustellaan minkälainen palvelu sopisi yrityksellesi!