Tili-Minetti Oy on nyt Balanco

Tili-Minetti jatkaa toimintaansa osana pohjoismaista Balanco-konsernia. Nimi ja ilme uudistuvat, mutta tutut asiantuntijat ja henkilökohtainen palvelu säilyvät. Nimenmuutoksen yhteydessä myös toimistomme muuttaa uusiin tiloihin osoitteeseen Suvantokatu 13, 33100 Tampere. Jatkossa asiakkaidemme tukena on myös Balancon laaja asiantuntijaverkosto ja osaaminen yli maarajojen.

Tili-Minetin paikallinen palvelu jatkuu osana Balancoa

Tili-Minetti on palvellut tamperelaisia yrityksiä pitkään. Jatkossa tämä paikallinen osaaminen on osa Balancoa. Vaikka nimi muuttuu, yhteistyö jatkuu tuttujen ihmisten kanssa. Tili-Minetin asiakkaat saavat jatkossakin henkilökohtaista palvelua ja asiantuntevaa tukea taloushallinnon arkeen.

Balanco on vuonna 2015 perustettu suomalainen tilitoimistokonserni, joka työllistää noin 220 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Espanjassa. Balanco tunnetaan asiakaslähtöisestä toimintatavastaan, vahvasta digitalisaation hyödyntämisestä ja aktiivisesta palvelukehityksestään.

Osana Balancoa voimme vastata entistä monipuolisemmin asiakkaidemme tarpeisiin. Päivittäisen kirjanpidon ja palkanlaskennan rinnalle saamme laajemman asiantuntijaverkoston, joka tukee yrityksiä myös liiketoiminnan kehittyessä ja kasvaessa.

Palveluihimme kuuluvat muun muassa:

  • Kirjanpito ja taloushallinto
  • Palkanlaskenta ja HR-palvelut
  • Talousjohtaminen ja raportointi
  • Verotus ja yritysjuridiikka
  • Yritysjärjestelyt ja rahoitusjärjestelyt

Kuinka voisimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Tero Minetti

    Aluejohtaja | Tampere

    tero.minetti@balanco.fi

    050 324 1323

Kaikki palvelumme

Kirjanpito

Tarjoamme syvällisesti liiketoimintaa ymmärtävää kirjanpitoa, joka tuottaa ajantasaista, tarkasti jaksotettua dataa päätöksenteon tueksi.

Lue lisää

Palkkahallinto

Palkanlaskentapalvelumme toimii yrityksesi kokonaisvaltaisena kumppanina kattaen kaikki palkkahallinnon vaiheet.

Lue lisää

Taloushallinnon tukipalvelut

Taloushallinnon tukipalveluiden avulla vapautat yritykseltäsi resursseja.

Lue lisää

HR-palvelut

Toimivat HR-palvelut tukevat kokonaisvaltaisesti yrityksen liiketoimintaa ja ovat tärkeässä roolissa muuttuvassa maailmassa.

Lue lisää

Talousjohdon palvelut

Meiltä saat kattavat talousjohdon palvelut yhtiösi tarpeisiin. Controller- ja CFO-palvelumme avulla optimoit yhtiösi taloudellisen suorituskyvyn.

Lue lisää

Yrityksen kansainvälistyminen

Autamme asiakkaitamme laajentamaan liiketoimintaa ulkomaille vaivattomasti palveluidemme ja kumppaniverkostomme avulla

Lue lisää

Liikejuridiikka

Palvelemme kokonaisvaltaisesti yhdistämällä liikejuridiikan ja talouden asiantuntijuuden.

Lue lisää

Yritysjärjestelyt

Balancon asiantuntijat ovat tukenasi yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin liittyvissä asioissa.

Lue lisää

Yrityksen arvonmääritys

Teemme yrityksen arvonmäärityksen aina kohteen ja käyttö­tarpeen mukaan.

Lue lisää

Rahoitusjärjestelyt

Tarjoamme asiantuntemusta rahoitusjärjestelyjen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Lue lisää

Verosuunnittelu

Tarjoamme kattavia verotuksen palveluita yrityksille ja yrittäjille sekä yksityishenkilöille.

Lue lisää

AI- ja automaatiopalvelut

Tarjoamme henkilökohtaiset, yrityksen liiketoimintaa tukevat kirjanpitopalvelut talouden kasvuun ja kehittymiseen.

Lue lisää

Balanco BI

Balanco BI:n avulla voit yhdistää operatiivisen toiminnan sekä talouden datan liiketoimintasi kehityksen tueksi.

Lue lisää