Menu

Rahtikeskus Oy – Varmuutta ja joustavuutta ulkoistamalla taloushallinto

Rahtikeskus Oy – Yrityksemme ja toimialamme tarpeet tulevat todellakin huomioiduksi

Rahtikeskus Oy on kotimainen täyden palvelun kuljetus- ja logistiikkayritys. Yritys on liikennöitsijöiden perustama vuonna 1959. Noin kolmenkymmenen vakituisen työntekijän lisäksi toiminnassa on nykyisin mukana noin 200 aktiivista liikennöitsijää, mikä tarkoittaa, että päivittäisessä liikenteessä Rahtikeskuksen puitteissa on tilanteesta riippuen 400-450 autoa.

 

Varmuutta ja joustavuutta ulkoistamalla taloushallinto

”Olimme pitkään Rahtikeskuksella täysin omavaraisia taloushallinnon suhteen. Kaikki kirjanpidosta palkanlaskentaan ja -maksuun hoitui sisäisesti. Järjestely kuitenkin oli haavoittuvainen, kun riippuvaisuus yhdestä henkilöstä oli suuri. Kun päätimme 2017 kilpailuttaa tilitoimistoja ulkoistusmielessä, loppusuoralle valikoitui kaksi vahvaa ehdokasta. Balancon lisäksi finaalissa oli eräs suuri tilitoimisto, jonka lopulta valitsimme yhteistyökumppaniksemme Balancon sijaan. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, että heidän kykynsä joustaa tekemisessä ei vastannut odotuksiamme. Emme siis saaneet sieltä tarvitsemaamme palvelua. Erityistarpeitamme ei pystytty huomioimaan, eikä saamamme palvelun taso ollut meille riittävä. Jo puolen vuoden päästä aloittamisesta tartuin puhelimeen ja ehdotin Balancolle, että mitä jos sittenkin aloitettaisiin yhteistyö. Sen jälkeen homma alkoi luistaa!”

 

Balanco on kartalla yrityksemme ja toimialan erityistarpeista

”Balanco on meidän kokoinen ja näköinen tilitoimisto! Sekä toimialamme että yrityksemme tarpeet todellakin tulevat huomioiduksi ja yhteistyötä ollaan valmiita kehittämään niiden mukaan. Balancon porukka on tosi nopeasti oppinut meidän toimialan oikut. Tällä alalla on paljon erityistarpeita, joihin kirjanpitäjän vaan pitää sopeutua. Meitä palvelee Balancolla riittävän monta henkilöä, jolloin hommat etenevät sujuvasti ja päivittäinen toiminta on turvattu kaikissa tilanteissa. Ihmiset saa hyvin kiinni ja kysymyksiin vastataan aina riittävän nopeasti. Kaikesta tekemisestä näkyy, että meidän yrityksemme asiat oikeasti kiinnostavat siellä päässä.

 

Taloushallinnon prosessit kuntoon

”Yhteistyön aloittamisen myötä meille tehtiin prosessikehitystä, jossa Logiplan ERP ja Procountor integroitiin keskenään. Näin talousraportoinnille saatiin perusta kuntoon ja tieto kulkee järjestelmissä ajantasaisesti. Meillä on tosi iso volyymi etenkin myyntilaskuissa. Nyt hyväksyn kaikki laskut kerran päivässä yhdellä kertaa. Aikaa siihen ei paljon kulu. Sama tietysti palkkojen ja muiden kanssa. Procountor on niin yksinkertainen, että sen kyllä ymmärtää. Tällainen päivittäinen numeroiden seuranta pitää myös hyvin kartalla, mitä yrityksessä tapahtuu. Niin kuin tietysti pitääkin.”

 

Varmaa henkilökohtaista yhteistyötä

”Balancolla on ymmärretty, että tilitoimistossa asiakastyötä tekeviltä ihmisiltä oikeasti vaaditaan tosi kovaa ammattitaitoa. Nyt kun taloushallinto on meiltä kokonaan ulkoistettu, on tärkeää, että saan Balancolta tukea ja sparrailua. Talousasiamiehemme Antti Voittonen on ollut kyllä paikallaan tässä. Antti ei hermostu mistään. Hyviä ideoita löytyy ja kaikki ongelmat ratkotaan. Tukea on löytynyt ihan joka asiaan, mitä on juolahtanut mieleen ottaa puheeksi. Itse asiassa kaikki tapaamani Balancolaiset ovat olleet hyviä tyyppejä! Esimerkiksi kirjanpitäjämme Taru ja Heikki ovat molemmat tosi tarkkoja ja nopeita! He spottaavat kaikki mahdolliset virheet ja vastaavat kysymyksiimme nopeasti. Kaikki tällainen antaa sen varmuuden, että ollaan hyvissä käsissä. Tulevaisuudessa yhteistyö tulee varmasti vain tiivistymään. Voidaan kehittää yrityksemme toimintaa yhdessä eteenpäin, eikä todellakaan tarvitse pohtia paluuta talon sisäiseen taloushallintoon tai uusien kumppanien etsimiseen.”

 

Balanco kolmella sanalla

Joustava, tehokas, maanläheinen

 

Jussi Koivusalo, toimitusjohtaja, Rahtikeskus Oy

https://www.rahtikeskus.fi/

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Sinua voisi myös kiinnostaa

Balancon 5 neuvoa tilitoimiston vaihtoon ja kumppanin valintaan

Kokosimme viisi neuvoa, joiden avulla voit välttää sudenkuopat. Neuvomme auttavat sinua valitsemaan yrityksellesi sopivan tilitoimistokumppanin ja tekemään tilitoimistonvaihdon mahdollisimman helposti ja häiriöttömästi.

Budjetointi – Miksi jokaisen yrityksen kannattaa laatia budjetti?

Budjetointi parantaa yrityksen päätöksentekijöiden kustannustietoisuutta ja tuo toimintaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta.

Ota yhteyttä