Kuljetus- ja logistiikkayritys Rahtikeskus Oy – Varmuutta ja joustavuutta ulkoistamalla taloushallinto

Rahtikeskus Oy on kotimainen täyden palvelun kuljetus- ja logistiikkayritys. Yritys on liikennöitsijöiden perustama vuonna 1959. Noin kolmenkymmenen vakituisen työntekijän lisäksi toiminnassa on nykyisin mukana noin 200 aktiivista liikennöitsijää, mikä tarkoittaa, että päivittäisessä liikenteessä Rahtikeskuksen puitteissa on tilanteesta riippuen 400-450 autoa.

Rahtikeskus Oy – Yrityksemme ja toimialamme tarpeet tulevat todellakin huomioiduksi

Rahtikeskus teki pitkään kaikki taloushallinnon työnsä yrityksen sisällä. Kaikki kirjanpidosta palkanlaskentaan ja -maksuun hoitui sisäisesti. Järjestely oli kuitenkin haavoittuvainen, kun riippuvuus yhdestä henkilöstä oli suuri. Vuonna 2017 Rahtikeskus päätti kilpailuttaa tilitoimistoja ulkoistaakseen taloushallinnon.

Varmuutta ja joustavuutta ulkoistamalla taloushallinto

”Loppusuoralle valikoitui kaksi vahvaa ehdokasta. Balancon lisäksi finaalissa oli eräs suuri tilitoimisto, jonka lopulta valitsimme yhteistyökumppaniksemme Balancon sijaan. Hyvin pian kuitenkin osoittautui, että heidän kykynsä joustaa tekemisessä ei vastannut odotuksiamme. Emme siis saaneet sieltä tarvitsemaamme palvelua. Erityistarpeitamme ei pystytty huomioimaan eikä saamamme palvelun taso ollut meille riittävä. Jo puolen vuoden päästä aloittamisesta tartuin puhelimeen ja ehdotin Balancolle, että mitä jos sittenkin aloitettaisiin yhteistyö. Sen jälkeen homma alkoi luistaa!”, Rahtikeskus Oy:n toimitusjohtaja Jussi Koivusalo kertoo.

”Balanco on kartalla yrityksemme ja toimialan erityistarpeista”

”Balanco on meidän kokoinen ja näköinen tilitoimisto!”

Koivusalo kertoo, että kokemus on ollut, että sekä toimialan että yrityksen tarpeet tulevat huomioiduksi ja Balanco on valmis kehittämään yhteistyötä niiden mukaan.

”Balancon porukka on tosi nopeasti oppinut meidän toimialamme oikut. Tällä alalla on paljon erityistarpeita, joihin kirjanpitäjän vaan pitää sopeutua. Meitä palvelee Balancolla riittävän monta henkilöä, jolloin hommat etenevät sujuvasti ja päivittäinen toiminta on turvattu kaikissa tilanteissa. Ihmiset saa hyvin kiinni ja kysymyksiin vastataan aina riittävän nopeasti. Kaikesta tekemisestä näkyy, että meidän yrityksemme asiat oikeasti kiinnostavat siellä päässä.”

Taloushallinnon prosessit kuntoon

Rahtikeskuksen ja Balancon yhteistyön alussa tehtiin prosessikehitystä, jossa Logiplan ERP ja Procountor integroitiin keskenään. Nyt tieto kulkee järjestelmissä ajantasaisesti. Samalla saatiin talousraportoinnin perusta kuntoon.

”Meillä on tosi iso volyymi etenkin myyntilaskuissa. Nyt hyväksyn kaikki laskut kerran päivässä yhdellä kertaa. Aikaa siihen ei paljon kulu. Sama tietysti palkkojen ja muiden kanssa. Procountor on niin yksinkertainen, että sen kyllä ymmärtää. Tällainen päivittäinen numeroiden seuranta pitää myös hyvin kartalla, mitä yrityksessä tapahtuu. Niin kuin tietysti pitääkin.”

Varmaa henkilökohtaista yhteistyötä

Koivusalon mielestä on tärkeää, että nyt kun taloushallinto on kokonaan ulkoistettu, Balancolta saa tukea ja sparrailua.

”Balancolla on ymmärretty, että tilitoimistossa asiakastyötä tekeviltä ihmisiltä oikeasti vaaditaan tosi kovaa ammattitaitoa. Talousasiantuntijamme Antti Voittonen on ollut kyllä paikallaan tässä. Antti ei hermostu mistään. Hyviä ideoita löytyy ja kaikki ongelmat ratkotaan. Tukea on löytynyt ihan joka asiaan, mitä on juolahtanut mieleen ottaa puheeksi. Itse asiassa kaikki tapaamani balancolaiset ovat olleet hyviä tyyppejä! Esimerkiksi kirjanpitäjämme Tuula ja Heikki ovat molemmat tosi tarkkoja ja nopeita! He spottaavat kaikki mahdolliset virheet ja vastaavat kysymyksiimme nopeasti. Kaikki tällainen antaa sen varmuuden, että ollaan hyvissä käsissä.”

Koivusalo uskoo, että tulevaisuudessa yhteistyö Balancon kanssa tulee varmasti vain tiivistymään.

”Voidaan kehittää yrityksemme toimintaa yhdessä eteenpäin, eikä todellakaan tarvitse pohtia paluuta talon sisäiseen taloushallintoon tai uusien kumppanien etsimiseen.”

Balanco kolmella sanalla

Joustava, tehokas, maanläheinen

Jussi Koivusalo, toimitusjohtaja, Rahtikeskus Oy

www.rahtikeskus.fi

Rahtikeskus ulkoisti taloushallintonsa Balancolle vuonna 2017

Asiakkaitamme

Uskaltaisin suositella Balancoa ihan kaikenlaisille yrityksille

Veli Tölli – Katu-Karhu Oy