Älykaluste­valmistaja Artome – ”Balancolta saa vastauksia saman päivän aikana”

Heinolalaisen älykalustevalmistaja Artomen missiona on mullistaa esitystilojen ääni- ja videotekniikka. Artome toimittaa audiovisuaalisia ratkaisuja, joissa kaikki tekniikka on upotettu design-kalusteisiin. Siirrettävät älykalusteet mullistavat tilasuunnittelun: tulevaisuudessa ei tiloja tarvitse suunnitella AV-tekniikan järjestelmien ehdoilla vaan tekniikka voidaan toteuttaa kokonaan kalusteilla.

Kovaa vauhtia kansainvälistyvä yritys elää kiihkeää kasvun aikaa ja kumppaniksi tarvittiin Balancon kaltainen tilitoimisto, joka pystyy reagoimaan nopeasti asiakkaan tarpeisiin.

Yksi päivä todisti oikean taloushallinnon kumppanin löytyneen – tilitoimisto vaihtui lähes lennosta

Tilitoimiston vaihtaminen voi tapahtua nopeasti, vaikka tavanomaista se ei ole. Balanco päätyi Artomen kumppaniksi yhden päivän työn perusteella.

Artome oli saanut suosituksen Balancosta, kun yhtiön silloinen tilitoimisto ei vastannut odotuksia ja akuutit Procountor-kirjanpito-ohjelmassa syntyneet solmut piti saada ripeästi kuntoon.

– Menin päiväksi Balancon Lahden-toimistolle katsomaan yhdessä asioitamme läpi. Siitä päivästä lähtien olemme olleet Balancon asiakkaita, muistelee Artomen perustaja ja pääomistaja Toni Parikka.

Merkityksellistä Parikalle oli Balancon palveluasenne; Procountorissa ilmenneiden ongelmien juurisyihin pureuduttiin ammattitaidolle ja autettiin myös ymmärtämään, miten ne ratkaistaan.

Parikka kiittelee, että vaikka oma osaaminen ja ymmärrys Procountorista oli jo jonkinlaisella tasolla, oppi hän päivässä käyttämään Procountor-ohjelmaa tehokkaammin ja yrityksen kirjanpidon ongelmat saatiin ratkaistua. Myös selvä yhdessä tekemisen sävel löytyi.

Toni Parikka
Toni Parikka on Artomen pääomistaja ja perustaja.

Hektisen start up -maailman henkistä palvelua

Erityisesti Parikka kehuu Balancon reagointikykyä ja palvelualttiutta.

– Kansainvälisessä start up -maailmassa asioita tulee eteen nopeastikin, ja Balanco on aina pystynyt toimittamaan vaadittavat dokumentit melkeinpä mahdottomissa aikatauluissa, kun edes huominen ei riitä vaan jokin asiakirja vaaditaan jo samana päivänä viimeistään iltapäivällä.

Tilitoimiston ja taloushallinnon kumppanilta kaipaa kaikkein vähiten yllätyksiä, ja Parikan mukaan Balancolla hoidetaan myös viestintä hyvin.

Asiat rullaavat lomista huolimatta eikä katkoksia palvelussa ole ollut.

Kirjanpidon lisäksi monipuolista myyntidataa ja kateraportointia

Vuonna 2016 perustettu, voimakasta kansainvälistä kasvua tavoitteleva Artome on jo tehnyt kauppaa kymmeniin maihin. Ainutlaatuisen, muuntautuvan ja helposti skaalautuvan AV-ratkaisun markkina on kasvava.

Uutta innovaatiota myydään Suomeen ja maailmalle sekä kanavamyyntinä että suoramyyntinä sekä B2B-asiakkaille että verkkokaupan kautta myös kuluttaja-asiakkaille.

Artomella on Balancolta palveluina palkanlaskenta, kuukausikirjanpito, tilinpäätös ja veroilmoitus.

Myynti- ja käyttökateraportointi Artomelle tehdään Procountorilla. Kattavan raportoinnin lisäksi Balanco hoitaa tietenkin Artomen kuukausikirjanpidon, tilinpäätöksen ja veroilmoitukset.

Parikan mukaan Balancon kirjanpito-osaaminen on pätevää.

– Kasvu vaatii hyvän ja skaalautuvan kumppanin, joka auttaa monipuolisesti eri taloushallinnon asioissa.

Balanco kolmella sanalla

lähellä, monipuolinen, nykyaikainen.

Toni Parikka, Artome Oy, perustaja ja pääomistaja

www.artome.fi

Artome on ollut Balancon asiakas vuodesta 2018.